Jäälin urheilualueen rakennustyöt on aloitettava vuonna 2013

Jäälin urheilualueen rakennustyöt on aloitettava vuonna 2013
 
Oulun kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2013 ei sisällä Jäälin urheilualuetta. Hanke on alueellisesti erittäin merkittävä, sillä useat urheiluseurat ja alueen oppilaitokset ovat jo pitkään kärsineet heikkokuntoisista tai puutteellisista harjoitusolosuhteista. Kiimingin kunnan liikuntamenot / asukas ovat vuosien ajan olleet Pohjois-Pohjanmaan kunnistaviiden alhaisimman joukossa. Alueellamme lähiliikuntapaikat löytyvät kyllä kaavoista, mutta ne ovat suurelta osin toteuttamatta.
 
Jäälin urheilualue olisi jo rakenteilla ilman hankkeen rakennustöiden kilpailutuksesta syntynyttä kiistaa, sillä hanke sisältyy Kiimingin kunnan (13.12.2010 §74) hyväksymään taloussuunnitelmaan ja se on saanut OKM:n liikuntapaikkojen perustamishankkeiden avustuksen vuodelle 2012.
 
Markkinatuomioistuimen päätös (27.9.2012) pakottaa Oulun kaupungin järjestämään urheilukentän rakennustöiden kilpailutuksen uudelleen. Jos Jäälin urheilualuetta ei otetauuden Oulun budjettiin vuodelle 2013, töitä ei voida aloittaa ja saadut OKM:n rakentamisavustukset voidaan menetettää
 
KoillisOulun yleisurheilijoiden ja jalkapalloilijoiden harjoitusolosuhteet eivät kestä tällä hetkellä tarkastelua. Suorituspaikat ovat vanhentuneita ja osa suorastaan terveydelle vaarallisia. Ponnonmäen urheilukenttä ei täytä yleisurheilukentälle asetettuja vaatimuksia ja on jouduttu kunnostamaan vuosittain talkoovoimin.Alueen jalkapalloseuralla LAFK:lla on satoja junioreita jotka joutuvat pelaamaan kansallisestikin tarkasteltuna erittäin huonoissa olosuhteissa sorakentillä ja Kiimingin kirkonkylän huonokuntoisella luonnonnurmikentällä.
 
Jäälin urheilualueen rakentamisesta on tehty jo kertaalleen päätös, joka tulisi panna pikimmiten toimeen. Ellei toimiin ryhdytä välittömästi, Oulu tulee menettämään satojentuhansien eurojen rakentamisavustukset. Saadut avustukset kattavat merkittävän osan ensimmäisen vaiheen 1,6 miljoonan euron rakentamiskuluista.
 
Me allekirjoittaneet kysymmekin, onko Oulun kaupungilla tässä taloustilanteessa varaa ylenkatsoa OKM:n avustuksia ja jättää alueen yleisurheilijoiden, jalkapalloilijoiden, muiden urheilijoiden sekä koululaisten kannalta alueellisesti keskeinen hanke vaille rahoitusta?
 
Jari Laru, puheenjohtaja, Jäälin asukasyhdistys ry
 Olli Tapio, puheenjohtaja , LAFK – Laivakankaan Futisklubi ry
Aila Postareff-Jurvelin, puheenjohtaja Kiimingin Urheilijat ry
Timo Koskinen, puheenjohtaja , Kiimingin Kiekko-Pojat ry
Tuomo Valkama, puheenjohtaja, Kiimingin Riento ry

About Jari Laru