Nykyaikainen jätteidenkäsittely ei häiritse ihmistä, eihän?

Julkaistu alunperin (29.3.2012) osoitteessa http://www.arjestaenergiaa.fi/puhtaampi_arki/ekoblogi?2164&entry=170

Muuttaessani vuonna 2008 asumaan Jääliin omakotitaloon en osannut vielä aavistaa kuinka paljon perheessämme syntyisi erilaisia asumiseen ja kiinteistönhuoltoon liittyviä jätejakeita – biojätettä, muovia, metallia, kartonkia, pahvia, paperia jne. Vaikka perheessämme kierrätetään paljon, ei sekajäteastiakaan tyhjänpanttina ole. Me ihmiset yksinkertaisesti tuotamme valtavasti jätettä, mutta emme halua nähdä sitä silmissämme käytön jälkeen. Tämä tuli selväksi miltei välittömästi Jääliin muuttamisemme jälkeen, kun minut valittiin Jäälin asukasyhdistyksen puheenjohtajaksi. Hieman yllättäen juuri tässä tehtävässä opin varsin nopeasti yhtä ja toista jätteiden käsittelystä ja varastoinnista.

Lähiseutujen asukkailla oli nimittäin yhteinen vihollinen, valtavan laajat seudullisen Punaisenladonkankaan jätteidenkäsittelyalueen suunnitelmat. Vuonna 1996 maakuntakaavaan ”lipsahtanut” kaavamerkintä nousi päivänvaloon vuosituhannen alkupuolella Haukiputaan kunnan ryhtyessä laatimaan yllättäen alueelle käyttösuunnitelmaa ja hieman myöhemmin osayleiskaavaa. On selvää että ajatus satojen hehtaarien kaatopaikasta kävelyetäisyyden päässä omakotitaloasutuksesta herättäisi asukkaissa voimakkaita negatiivisia tunteita. Tuoreena yhdistyksen puheenjohtajana jouduin tämän lausuntoruletin kovimpaan ytimeen.

Kaatopaikkasuunnitelmien ohella alueellemme siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa yhdyskuntalietteiden kompostointitoiminta. Oulun kaupungin Taskilan jätevedenpuhdistamon lietteiden käsittelyyn liittyvät hajuongelmat ”putsattiin” ketjuttamalla lietteiden käsittely ja siirtämällä ongelma Jäälin liikekeskuksen välittömään läheisyyteen Haukiputaan kunnan alueella sijaitsevalle maa-ainestenottoalueelle. Toiminta on nyt katkolla väliaikaisen ympäristöluvan umpeutuessa tänä vuonna. Lietteiden käsittelyä ei tule enää alueella jatkaa missään muodossa, vaan ne tulee hyödyntää mädättämällä syntypaikallaan jätevedenpuhdistamon yhteydessä. Näin toimitaan muissakin suurissa kaupungeissa – miksi Oulu muodostaisi tässä asiassa poikkeuksen?

Henkilökohtaisesti olin erittäin tyytyväinen lukiessani Kalevasta että ns. ekovoimalan rakennustyöt vihdoin käynnistyisivät vuonna 2010. Voimalaitoksen rakentamisen myötä tarve Punaisenladonkankaan alueen ylimitoitetuille suunnitelmille on poistunut ja alueen seudulliset ja maakunnalliset kaavamerkinnät voidaan poistaa ja uuden Oulun keskellä sijaitseva alue ottaa järkevän, asukkaita ja teollisuutta hyödyntävän maankäytön piiriin.

Kaatopaikat ovat 1900-luvun tuote: en ole koskaan ymmärtänyt läjittämiseen perustuvaa jätteiden käsittelyä, sillä penkkaan päätyvät lastulevyt, muovipussit ym. ovat käypää raaka-ainetta. Jo kauan ennen voimalaitoksen rakentamispäätöstä ajattelin että tulevaisuudessa maisemoidut, käytöstä poistetut kaatopaikat tullaan avaamaan ja jätejakeet hyödyntämään uudelleen joko raaka-aineina tai energian lähteinä.

Mitalilla ja kolikolla on kuitenkin aina ne kaksi puolta, niin on tässäkin tapauksessa.
Ensimmäinen ongelma on tuhka. Jätteiden polttaminen tuottaa merkittäviä määriä tuhkaa, josta osa on hyvin haitallista lentotuhkaa. Tuhkien asiallisen käsittelyn takaamiseksi on tehty sopimus Ekokemin kanssa, joka pyrkii kierrättämään suuren osan tuhkista. Kierrätyskelvottomat tuhkat läjitetään uutisoinnin perusteella Ruskoon. Tämä huolestuttaa alueen asukkaita, sillä Ruskon laajennuksen ja jätteidenpolttolaitoksen YVA-prosessien yhteydessä annettiin ymmärtää että kyseessä olisi vain ”varaus” tulevaisuutta silmälläpitäen – varsinaisten tuhkanläjitysalueiden sijaitessa muualla. Tavallista kansalaista jää askarruttamaan: mitä ovat nämä kierrätyskelvottomat tuhkat ja miksi ongelmajätteisiin erikoistunut yritys Ekokem on valittu tuhkien käsittelijäksi?

Toinen ongelma on muovi. Omakotitaloasukas ei voi ymmärtää muovin keräyspisteiden lopettamista kesän 2012. Päätöksen seuraukset tuntuvat tavallisen kuluttajan kukkarossa nousevina jätekustannuksina astioiden tyhjennysvälin tihentyessä. Olemmeko palaamassa 1980-luvulle, lapsuuteni maisemiin, jossa perheenpäät polttivat kiukaissa, leivinuuneissa ja muissa tulipesissä muovit ja muut jätteet kierrätysmahdolllisuuksien puuttuessa? Osa muovista löytänee myös tiensä luontoon – sorakuopille ja metsäautoteiden varteen. Ilmaisesta ei hevillä luovuta. Oulun Jätehuolto voisi tulla edes pikkuisen vastaan ja jättää kuluttajille mahdollisuuden kierrättää muovijätteet ilmaiseksi Ruskon kaatopaikan kierrätyspisteellä.

Onnittelen Oulun Jätehuoltoa ja Oulun Energiaa ekovoimalaitoksen valmistumisen johdosta, ja samalla alueen viranomaisia ja poliitikoita Punaisenladonkankaan jätteidenkäsittelyalueen tarpeen uudelleen arvioimisesta. Jos tarvetta seudullisille jätteiden läjitysalueille tulevaisuudessa ilmenee, tulee uudet kaatopaikka-alueet sijoittaa kauas tiiviistä yhdyskuntarakenteesta. Ongelmia ei voi myöskään siirtää, tai lakaista maton alle (tällä tarkoitan Oulun Veden yhdyskuntalietteiden käsittelyn siirtämistä Oulusta Jäälin läheisyyteen). Avoimella keskustelulla ja vuorovaikutuksella pääsemme parhaaseen lopputulokseen. Eikö vain?

Yhteistyöterveisin,

Jari Laru
kolmen lapsen isä ja aviomies,
puheenjohtaja, Jäälin asukasyhdistys ry

About Jari Laru